Huonosti käyttäytyvät naiset

Aamupalalla meitä odotti iloisen veikeästi hymyilevä tarjoilijatyttö. Lieneekö respan pojat kertoneet meidän yöllisestä könyämisestä kotiin. Päivän teema oli pistää haisemaan viimeisetkin pennoset ostelemalla kunnon arsenaali kookoskippoja ja muuta tarpeellista käyttötavaraa. Finnair kiittää näistäkin lisäkiloista, käsimatkatavaralla on kohta enemmän painoa kuin matkalaukulla. Otettiinpa vielä takapakkia kadun ylittämisessäkin sätkimällä aamusta iltaan mopojen edessä. Eikä nyt muutenkaan oltu kovin hyviä. Kartta ei toiminu ja tuhlattiin ruokarahat jäätelöön. Sari suututti myyjän hiplaamalla tarjotinta, jota ei sitte kumminkaan ostanu. Sieltä tuli varmaan vähintään kymmenen vuoden kirous niskaan.

Eipä me sitte oikeastaan muuta, kirjallisuuden temppelissä käytiin, se ei ollu hääppönen. Haikeana lähdetään pakkaamaan kimpsut ja kampsut. Tämä loma on nyt ohi.

Hullut vesinuket ja baarisuksee

Aamu Hanoissa alkoi, jatkui ja oli lähes iltaan asti sateinen. Vettä siis tuli kuin saavista kaataen ja katujen ylittäminen oli paikoittain kahlausoperaatio. Ajateltiinkin kuluttaa huonon sään päivä marketeilla pörräämiseen ja loppurahojen tuhlaamiseen. Hetken tuumaustauon aikana saatiin seuraa kahdesta 10 -vuotiaasta tytöstä ja toisen tytön isästä. Tytöt olivat tekemässä koulutehtävää ja halusivat harjoitella englannin kielen taitojaan. Isä tarjoutui tyttöjen kanssa saattamaan meidät lähellä olevaan markettiin ja matkalla käytiinkin syvällisiä keskusteluja tyttöjen lempiasioista ja tulevaisuudensuunnitelmista. Toinen tytöistä kertoi ettei halua naimisiin, vaan tahtoo matkustaa maailman ympäri. Hänellä ei ollut poikaystävää eikä bff:ää, vaikka bff olisi kuulemma kiva. Todistusaineistoksi napattiin vielä kuva tyttöjen kanssa, ennen kuin sanottiin nuorille neideille ja insinööri-isälle heipat marketin kulmalla.

Illan ohjelmaksi kehittelimme vesinukketeatteria ja ensimmäistä kertaa koko reissun aikana, baareilua tositarkoituksella. Vesinuket pläiskivät altaassa 14 ohjelmanumeron verran ja oli varsin viihdyttävää katsella muun muassa ankkalaumaa jahtaavan ketun metsästysoperaatiota. Kettu karkasi puuhun ilkeää isäntäväkeä, mutta sai kuin saikin saaliikseen ankan. Kalastus oli hurjaa katsottavaa, ei tullut kalaa katiskalla eikä korilla, mutta yltyipäs tuo ruuan hankinta erikoiseksi vedessä mellastamiseksi. Kalat oli villejä ja kalastajat vielä vähän villimpiä, kuin vesipetoja konsanaan, molemmat osapuolet. Ohjelmanumerot olivat melko mielikuvituksellisia ja niitä täydensi vietnamilainen musiikki.

Baarin valitseminen täällä ei ole helppoa. Vaihtoehtoina on ökykalliit turreravintolat tai katubaarit, joissa kaljaa jatketaan vedellä. Katubaareissa riitti vilinää ja vilskettä ja käytiin siinä jatketut ja hajustetut kaljat hörppäämässä. Meininki jees, mutta kalja nou nou. Vessan ja paremman kaljan toivossa lähdettiin etsimään meininkiä muualta ja löydettiin itsemme kivasta kaljakuppilasta, jossa soitettiin siedettävällä volyymilla Duran Durania. Puolilta öin alkoi näyttämään, että ollaan kuppilan ainoat asiakkaat ja aloimme tiedustella paikan omistajalta, koska hän tahtoo sulkea baarinsa. Vastaukseksi saimme, että "sitten, kun poliisi tulee". Ja tulihan ne, puolen yön jälkeen lava-autollinen no-fun poliiseja odotti baarin edessä, että poistumme paikalta. Omistaja meitä lohdutteli, että päästään kyllä juomaan juomamme loppuun kunhan odottelemme ulkosalla viitisen minuuttia. Kun koppalakit olivat poissa näköpiiristä, hipsimme salakapakan yläkertaan. Ovet menivät kiinni, valot menivät pois, mutta tarjoilu ja bileet jatkui. Siellä me sitten yläkerrassa hoiloteltiin toisen turrepoppoon kanssa The Curen Friday I'm in lovea ja nautittiin virvoittavia juomia. Kotimatkalla aamuyöstä huomiota kiinnitti tyhjät kadut. Muutaman rakennuksen edessä istuskeli yksittäisiä ihmisiä ja suljettujen ovien takaa kuului vaimeaa musiikkia. Lisää salakapakoitako? Hotellin respapojat nukkui hotellin aulassa, kun yökyöpelit saapui kotiin jännittävältä reissulta. Huomenna on meidän viimeinen päivä Hanoissa.

Tanssivat vesinuket

Vietnamilainen orkesteri

Katubaaritohinat

Kusiset kaljat

Helvetistä Hueen

Hoi Anista matka jatkui Hueen, joten päästiin taas vähän isompaan kylään väistelemään taas vähän isompia mopomassoja. Matka taitettiin minibussilla upeaa näköalareittiä, missä välillä ajeltiin pilvien lomassa ja lounastauolla ehdittiin kipaista virkistäytymässä Lan Co beachin lämpimänturkooseilla aalloilla. Tehtiin myös koukkaus yhteen alueen päänähtävyyteen Marble Mountaisiin, jossa kivuttiin kallionrinteitä taivaaseen ja koluttiin luolia jopa helvettiin asti. Siellä kyllä lähinnä nauratti, niin kitschiä oli meno. Muuten oli buddhaa ja pagodaa, hikeä ja loputtomia portaita riittämiin. Sekä tietysti marmoria kotiin kannettavaksi asti. Meikäläinen hankki julmetun painavan morttelin (josta myöhemmin tuli ongelmia lentokentän turvatarkastuksessa. Ei kuitenkaan niin pahoja, etteikö niistä pitkillä selittelyillä ja lähes kyynelten vuodatuksilla selvitty.)

Huessakaan ei kovin paljon aikaa lorvimiselle ollut, joten hommattiin heti karjakuljetusretki katsastamaan päivässä kaikki tärkeimmät nähtävyydet. 1800-luvulla rakennetussa Citadelissa sai jonkinlaisen haalean kuvan siellä eläneiden ruhtinaiden ja seurueensa elämään. Ja hallitsijoiden hautamuistomerkit ne vasta mahtipontisia olivatkin, pelkästään yhdessä tombsissa olisi voinut viettää tuntikausia kaikkia yksityiskohtia ja kultaa ja kimallusta ihmetellen. Hirveästi muuta ei Huessa ollutkaan ihmeempää nähtävää, joten aikaa jäi hiukan myös kaupungilla päämäärättömästi käpöttelyyn ja jalkahierontaan.

Kirjoittanut Sari

Lyhtyjen kaupunki Hoi An

Pitkän junamatkan päätteeksi saavuimme lopulta kauniiseen Hoi Anin kaupunkiin. Kaikissa kaupungeissa on ollut tapana kaivaa ensimmäisenä esiin kasvisruokapaikat ja niin teimme nytkin. Pikaisen uima-altaalla pyörähdyksen jälkeen löysimme itsemme oikein hyvästä vegaanibuffetista, jossa ruoka oli taas kerran lähes ilmaista. Siitä sitten suunta vanhaan kaupunkiin, mikä on myös Unescon maailmanperintökohde. 

Sisäänpääsylipulla pääsi katsomaan erilaisia perinnetaloja ja temppeleitä. Japanilainen silta käytiin tietysti myös katsastamassa. Pari onnetonta meistä eksyi tanssiesitykseen, missä sai kiemurrella myötähäpeästä, kun lohikäärmeet, kilpikonnat ja muut oliot vääntelehtivät lavalla hassusti. 

Kaupunkina Hoi An on melkoinen turistirysä, mutta erittäin viihtyisä sellainen. Varsinkin pimeän aikaan kaupunki täyttyy värikkäistä lyhdyistä ja lukuisat kivan näköiset baarit ja ravintolat jokivarressa ovat oiva paikka istua seuraamassa kaupungin vilinää.

Yksi kaupungin erikoispiirteistä ovat lukuisat räätäliliikkeet. Kukaan ei ollut etukäteen suunnitellut teettävänsä mitään, mutta viimeisenä iltana meille iskikin hillitön takkihysteria. Siellä sitten kipiteltiin takkien perässä hiki virraten. Olisivat yhdessä illassa tehneet vuorellisen takin, mutta alkoi hieman epäilyttämään, että voiko niin nopealla aikataululla saada hyvää jälkeä. Pipsa rohkaistui tilaamaan mekon ja se oli ainakin todella hyvin tehty mittojen mukaan sopivaksi.

Kaiken porotuksen ja hikoilun jälkeen oli taas kova kaipuu veden äärelle ja seuraavaksi päiväksi saatiin varattua vesileikkiretki Cu Lao Cham luonnonsuojelualueelle. Osa porukasta lähti sukeltamaan ja loput snorklaamaan. Päivä oli kerrassaan mainio ja sukelluksetkin huomattavasti parempia kun mitä alunperin odotimme arvioiden perusteella.

Lyhtyjä, lyhtyjä, lyhtyjä, muutamia taisi lähteä kotiinkin.

Japanilainen silta

Kivikala

Nemo

Sammakkokala

Ho Chi Minh, tunneleita ja karvakavereita

LToisena kaupunkipäivänä suuntasimme kohti Cu Chin tunneleita sekä Cu Chi Wildlife rescue -paikkaa. Oli melkoisen hankalaa saada ostettua tämä päiväretki, koska kukaan ei jostain syystä halunnut viedä meitä tuonne eläinpaikkaan. Osan mielestä se on liian vaarallista, toiset sanoivat että se on mahdollisesti kiinni, sitten se oli loppuunmyytykin. Olimme jo tyytymässä pelkkiin tunneleihin, kunnes se sitten ykskaks järjestyikin. Ilmeisesti todellinen ongelma oli siinä, että olimme tekemästä varausta liian myöhään.

Ensin suuntasimme tunneleille, joita kansallinen vapautusrintama on käyttänyt Vietnamin sodassa mm. piilopaikkoina, kulkureitteinä, varastoina, sairaaloina ja majoituspaikkoina. Tunneleita on yhteensä jopa 200 km. Pääsimme kokeilemaan alkuperäisen kokoista tunnelia sekä myös etenemään turisteja varten laajennetuissa maanalaisissa tunneleissa. Alkuperäisen kokoiseen mahtui juuri ja juuri ahtamaan itsensä, mutta pois yrittäessä meinasi jo meikäläinenkin juuttua kiinni. Laajennetuissa tunneleissa 20 m oli jo melkoinen koettelemus kuumuuden vuoksi.

Alkuperäisen kokoinen kolo.

Maanalaista tunneliverkostoa

Tunneleiden jälkeen lähdimme moikkaamaan karvakavereita Cu Chi Wildlife Rescue -nimiseen paikkaan, missä asustaa mm. apinoita, karhuja, kilpikonnia, loreja, saukkoja, muurahaiskäpy, karhukissa, käärmeitä, puuleopardi, lintuja ja muita pelastettuja reppanoita. Eläimiä on pelastettu ihmisten kodeista, salakuljetuksista, farmeilta, kiinalaisesta lääketeollisuudesta tai ihan vaan jos ovat loukkaantuneet tai jääneet orvoiksi. Villieläimet on tarkoitus sopeuttaa ja palauttaa takaisin luontoon, mutta kaikissa tapauksissa se ei ole mahdollista. Mielenkiintoinen vierailu ja paljon olisi ollut kysyttävääkin, mutta valitettavasti meille tiloja esitellyt manageri ei puhunut juurikaan englantia.

Karhu vilvoittelee

Pelastettu aappa

Kotikulmien hälinää

Vietnamilainen tilamopo

Loppuilta kuluikin kotikulmilla. Reilut 2 päivää Saigonissa ei ehkä ollut ihan tarpeeksi, mutta ehkäpä joku kerta uudelleen. Saigonista matkamme jatkuin 17 tunnin junamatkalla kohti Da Nangia ja Hoi Ania. Olimme varanneet 6 hengen hard sleeper-hytin, jonne ahtautuminen kera  kuuden jättimäisen matkalaukun oli todellinen saavutus. Onneksi joukossamme oli hyviä tetriksen pelaajia. Juoksimme vielä ennen junan lähtöä ostamaan olutta mukaan ja ilta sujuikin läheisissä merkeissä Mirvan synttäreitä juhlien. Laajensimme hyttiämme hieman käytävän puolelle ja hyvin se sujui vaikka jouduimmekin istumaan polvet korvissa nenät vastatusten. Raksuja, olutta ja juustoa. Jou.

Ho Chi Minh, historiaa ja kaupunkikierrosta

Rauhallisemman maaseutukierroksen jälkeen oli aika viettää taas pari hektistä päivää suurkaupungissa, vuorossa siis Saigon!

Aikaa meillä oli vaan ruhtinaalliset 2 päivää, niin jakaannuttiin heti aamusta kahteen ryhmään, joista toinen osio riensi katsastamaan kissoja. Muut lähtivät metsästämään junalippuja ja siitä sitten aamupalan ja lyhyen markettikierroksen jälkeen kohti sotamuseota.

Vuoteen 1993 saakka museon virallinen nimi oli Amerikan sotarikokset, mikä olisikin museolle huomattavasti kuvaavampi nimi. Museon eri osa-alueet sisälsivät historiallisten faktojen lisäksi paljon propagandaa ja rankkaa kuvamateriaalia sodan aikaisista siviiliuhreista ja myös vaikeasti vammaisista nykypäivän uhreista. Yhdysvaltojen maahan levittämä dioksiinimyrkky kun on saastuttanut laajoja alueita ja aiheuttanut ihmisille vakavia vammoja jo useassa sukupolvessa. Korvauksista on kiistelty pitkään ja se hiertää maiden välejä edelleen.

Lisäksi oma osionsa oli julisteille, missä eri maat osoittivat tukeaan vietnamilaisille ja vaativat Yhdysvaltoja lopettamaan sotatoimensa. Nähtävillä oli myös kattava valikoima eri aseita, kidutusvälineitä sekä myös panssarivaunuja ja armeijan lentokoneita.

Suomalainen posterikin löytyi.

Tiikerihäkki, missä ihmisiä pidettiin.

Loppupäivä kului haahuillen muita nähtävyyksiä, kuten Notre Dame ja Oopperatalo. Auringonlaskua kävimme tähystämässä Skydeck tornitalon näköalabaarissa kallista kaljaa siemaillen. Siitä sitten takaisin kotikulmille, mikä olikin varsin vilkas kaupunginosa kaikkine vilkkuvaloineen ja baareineen. Teimme myös hirvittävän virheen ja annoimme pienten viattoman näköisten tyttöjen sisäänheittää meidät tunnin bodymassageen kohtuullisen halpaan hintaan. Hieronta oli ala-arvoinen ja myös vartin lyhyempi kun sovittu. Sen lisäksi meitä ei meinattu päästää ulos ennen kuin maksammekin melkeen tuplahinnan hierojalle tippiä. Onneksi me plikat ei hämäännytty, vaan jyräsimme itsemme ulos ja maksoimme sen minkä sovittu ja vähän päälle, mikä oli sekin liikaa.

Muutama mopo liikenteessä, kun ei mahdu tielle niin valtaavat myös jalkakäytävät.

Saigonin iltanäkymää.

Yksi asia, minkä olemme täällä oppineet on kadun ylitys! Eräs opas antoi hyvät ohjeet ja niillä on pärjätty. Kaikenlainen hötkyily ja sätkiminen kadulla on ehdottomasti kielletty, ellei halua päästä hengestään. Katu ylitetään hitaasti harkiten askel kerrallaan ilman äkkinäisiä liikkeitä. Pari kertaa on ollut läheltä piti -tilanteita, mutta kolhuitta on selvitty. Paikalliset ovat kyllä myös erittäin avuliaita ja rientävät usein avuksi jos kadun reunassa seisoskelee epätoivoisen näköisenä.

Pomeloo!

Paratiisisaarelta poistuttua olikin aika vaihtaa maata. Eli eikun taksit alle ja rajalle. Vietnamiin marssi onnistui kaikilta ruuminlämmön mittauksen kautta Ha Tieniin. Mirvojen kanssa käytiin sen lisäksi, että syötiin niin maan mainiota kasvispöperöä ja juotiin olutta lasten muovituoleissa myös keräämässä erilaisia kokemuksia. Kylmän kaljan toivossa annoimme karaoken vilkkuvalojen houkutella itsemme mestaan, jossa oli yksityisiä karaokehuoneita. Sen sijaan, että meidät olisi johdatettu omaan huoneeseen, heitettiin meidät keskelle yksityispileitä. Johan alkoi kaljaa jättimäisellä jääkuutiolla, pähkinöitä ja kananluita tulla tarjontaan. Yhteistä kieltä ei ollut ja tilanne oli muutenkin jossain ahdistavan ja hysteerisen välillä kymmenen ihmisen saartaessa hämmentyneet matkalaiset kippistäen one two three yo, joten karkasimme paikalta aika pikaiseen.

Aamusta matka Vietnamissa alkoi privaatti kuljetuksella aamiaiseksi nautitun nuudelisopan jälkeen kohti Can Thota. Matkalla vierailimme haikaroiden turvapaikassa, jossa oli tuhansia tuhansia haikaroita. Haikaroita katselemaan matkattiin skoottereiden kyydissä rauhallisia polkuja pitkin. Sen verran hurjaa on mopojen meno tässä maassa, että moisista vekottimista lienee parempi muutoin pysyä kaukana ja vain väistellä niitä ja toivoa kuljettajien väistevän meitä kadunylityksissä. Matkallakin näimme onnettomuuspaikan, jossa auton ja mopon yhteentörmäyksessä oli jäljistä päätellen käynyt aika huonosti. Ja olihan iloinen oppaamme myös järjestänyt meille yllätyksen, ja kiikutti meidät krokotiilifarmille, jossa tuhannet krokot odottivat pääsyä ruoaksi ja nahkatuotteiksi. Yllätys ei ihan tainnut saada toivotunlaista vastaanottoa, emmekä halunneet jäädä luonaalle paikan ravintolaan, vaikka sieltä olisi saanut krokotiilien lihan sijaan myös kasvisruokaa. Ja näin ollen nakertelimmekin raksuja autossa mahat muristen. 

Can Thoniin saavuttaessa käväistiin vielä Khmer pagodassa kuuntelemassa eroja Theravadha buddhismin ja vietnamilaisen buddhismin välillä. Täällä Naga on vaihtunut lohikäärmeeseen ja oranssi väri ruskeaan. Omana sivuhuomiona mihinkään liittymättä; täällä Buddhat ovat taasen tutun lihavia, kun Kambodzan puolella ne tuppasivat olemaan laiheliinejä. Illalla oli ohjelmassa keinolihat kasvisravintolassa (omnom) sekä iltamarkkinat. 

Toisena päivänä opettajamainen oppaamme nouti meidät hotellilta aamutuimaan ja suuntasimme veneelle ja kohti kelluvia markkinoita. Siellä pienemmillä paateilla kulkevat ostajat kävivät suuremmissa paateissa sijaitsevissa myymälöissä asioimassa. Myöskin veneissä toimi kioskeja, jotka kävivät meillekin myymässä virvoikkeita. Ja käväistiin me erään myymälän katolla mutustamassa meheviä ananaksia. Kelluvilta markkinoilta ostettuja tuotteita tavataan myydä sitten maallisilla markkinoilla. Siellä mekin tutustuttiin uuteen hedelmään nimeltä mangosteen. 

Veneeltä veneelle kävi tiemme, ja nyt oli paattiin saatu myös pyörät, joilla lähdettiin polkemaan sympaattista saarta ympäri. Tällä reissulla ei nälkää nähty ja ihanat hymyilevät paikalliset päästivät turistit koteihinsa; piipahdettiin pyöräyttämässä riisipaperit perheen mummun ohjeistuksen mukaan ja syötiin omat tuotoksemme sekä käväistiin herra Yhdeksäisen luona mussuttamassa seesamimunkkeja ja teetä. Rikkinäinen puhelin välitti opastusta pyöräletkan etuosasta loppupäähän, ja "pomelo" huudahdukset kajahtelivat ympäri saarta.

Mahtui ihanaan Mekong Delta päivään vielä paljon syömistä mm. toffeen muodossa. Riisiviinaamme emme nauttineen käärmeellä höystettynä, kuten paikalliset miehet, jotka sitä miehistä kuntoaan parantamaan käyttävät. Lounaaksi syötyä elefanttikorvakalaa sulateltiin myös soutaen kartiohatut päässä kekottaen. Vietnamilaiset miehet muuten käyvät töiden jälkeen olusilla ihan keskenään naisten laittaessa ruokaa kotona. Mutta sentäs ei hyvä heilu, jos sitä murkinaa ei ole ajoissa kotona nauttimassa. 

Pinnan alla Koh Rong Samloemilla

Yksi päivä Koh Rong Samloemilla kului sukelluksissa. Teimme kaksi reilun tunnin suklausta Dive Shop -puljun ranskalaisen oppaan kanssa.

En ollut varma kykenisinkö kröhältä sukeltamaan, mutta koettaa piti. Se kannatti. Röörit eivät haitanneet upoksissa oleskelua muutamaa yskänpuuskaa enempää.

Ensimmäinen paikka, Last Tree, oli aika pettymys. Lähinnä saimme ihailla nättejä lilansävyisiä vapaakiduskotiloita (engl. nudibranch), mutta muuta erityistä sukellus ei tarjonnut. Pehmeässä korallissa puikkelehti hailakan värisiä nemoja. Niitä on noviisin aina kiva nähdä ja seurata.

Sukelluksen kesto oli 62 minuuttia ja maksimisyvyys 14 metriä.

Toinen paikka, Coral nimeltään, oli ihan huippu. Heti alussa vastaan tuli pohjassa oleskeleva vaalea, keskiruholtaan joku parikymmensenttinen rausku. Sitten nähtiin mm. kaksi löllyvää seepiaa, pohjaa pitkin eteenpäin tuksutteleva kotiloetana, isompi rausku, josta näkyivät vain silmät ja siimahäntä (piikki), skorpionikala, kivien välissä lymyilevä rapu, kipittävä tähti, ihania, voimakkaan värisiä nemoja, jotka pelkäämättä uiskentelivat aivan naaman edessä. 

Kaikille uutena havaintona nähtiin myös korallikissahai (engl. coral catshark). Traagista kyllä se oli kuollut. Pohjassa makaava hai oli sotkeentunut verkkoon. Verkko puristi muun muassa sen suuta. Surullinen näky.

Mutapohjaisessa kohteessa piti olla hyvät mahdollisuudet nähdä merihevosia, mutta siinä emme onnistuneet. Samoihin aikoihin Mirva N. ja Minna olivat kävelleet snorklaamaan saaren toiselle puolelle. Mirva kertoi nähneensä siellä merihevosen ja lisäksi kolme seepiaa. 

Molempia sukelluksia haittasi huonohko näkyvyys, ehkä siinä 5 metriä. Onnistuimmekin kakkospulahduksella eksymään oppaasta. Siinä sitten palloiltiin. Minä olin autuaasti pihalla tapahtumista, mutta Sari viittoili Miialle ja Mirvalle, että pysykää yhdessä, hän käy pinnalla katsomassa näkyisikö opasta. Näkyi, ja niin saatoimme jatkaa sukelluksen loppuun. Se kestikin peräti 74 minuuttia. Alusta parisenkymmentä minuuttia kului noin 4 metrin syvyydessä, loput 8-10:ssä maksimisyvyyden ollessa 10,4 metriä.

Synttäripileet!

Phnom Penhistä matka jatkui Koh Rong Samloemin saarelle. Bilelaivankin virkaa toimittava venhe vei meidät tunnin matkaa taitettuamme snorklaamaan. Vihdoinkin vesileikkejä! Niitä on tähän kosteuden ja kuumuuden keskelle kaivattu.

Saareen saavuimme rankkasateen piiskatessa. Odottelimme tovin sateen laantumista ennen kuin lähdimme raahaamaan vedettäviä matkalaukkujamme pitkin pitkää hiekkarantaa. Ei mikään kiva homma, mutta täällä ei mitään rahtauspalveluita ollut. Näemmä.

Lukupiiri.

Sateinen sää siivitti saapumistamme saareen.

Sari osasi ottaa säästä ilon irti.

Asuimistona meillä oli kaksi telttaa ja yksi "luksusbungalow". Bungalowilaiset saivat seurakseen kylppärissä lymyilevän liskopariskunnan, telttalaiset osakseen kasan puutteita ja keskeneräisiä remppahommia. Lähdetään siitä, että iltaisin, kun tuli säkkipimeää, eivät telttojen valot toimineet. Rannallakaan ei valoja ollut. Uudet kylppärit olivat saapuessa vielä kesken. Vanhasta puuttui suihkusta se viimeinen silaus eli suutin ja letku. Miesten rakennellessa uusia kylppäreitä he purkivat senkin. Viimeisenä iltana ja lähtöaamuna ei enää mikään toiminut. Onneksi päärakennuksen yleiset vessat olivat lähellä. Yöt teltassa olivat kuuman kosteita. Olisihan niissäkin tuulettimet olleet, vaan kun eivät toimineet. 

Uusi kylppärimme (vas.), jota emme saaneet korkattua käyttöön. Oikealla telttamme.

Paikan pitäjä on hauska ja avulias saksalainen jässikkä, mutta selväksi tuli, että asuimistoissa hommat hoidetaan suurpiirteisesti sinne päin, eikä isäntä katso sen kummemmin työmiestensä jäljen perään tai aseta niille kummoisia laatuvaatimuksia.

Sen verran paikallisesta kilpailusta saimme kuulla, että saksalaisen isännän kolme venettä on viime aikoina poltettu ja toisen yrittäjän sillasta varastettu lautoja. Sabotaasia, mikä lie perimmäisenä syynä. 

Saapumispäivän päätapahtuma ei liittynyt yllä oleviin, vaan se oli MIIAN SYNTTÄRIT! 

Sankari sai lahjaksi matkan aiheistoon sopien Tomb Raider -dvd:n. Leffaahan tähdittää muuan Ta Prohm -temppeli, jonka olimme kolunneet läpi Siem Reapissa. Lisäksi synttäriä juhlittiin kuohuvalla sekä erityisesti Miiaa varten toivotulla jälkkärillä, joka sisälsi lettuja, paistettuja banaaneja suklaalla ja hedelmiä. 

Kakkospäivä loputtoman valkoisen hiekkarannan paratiisisaarella kului verkkaisesti meressä, lueskellen, kaljoitellen ja hyvin syöden. Tuossa kauempana naapurissa on pössyttelijöiden baari ja ravintola, jonka tofuburgerit olivat oikein herkulliset.

Aamiaisen jälkeen ohjelmassa oli improvisoitua vesijumppaa. Sen jälkeen kutsuivat kirjat. Moni meistä on ostellut matkan varrella punakhmerien aikaa käsitteleviä opuksia ja ne ovat päässeet heti luettaviksi.

Illan päätteeksi kävimme vielä tsiigailemassa planktoneita. Eli uikkarit päälle ja pimeään mereen kahlaamaan ja heiluttelemaan käsiä. Liike aktivoi planktonit, jotka näkyvät vedenalaisena tähtisateena. Sätkimisen lomassa Sari sytytti välillä lamppunsa, jotta saimme ihailla meressä pomppivia lentokaloja. 

Porukan neljä sukeltajaa saivat sukelluksetkin sovittua seuraavalle päivälle. 

Allekirjoittaneen jännitysmomenttina oli äänen vienyt flunssa, jonka taltutukseen tuli kokeiltua niin valkosipulista ja tulista ruokaa, rommitotia, Finrexiniä, kipulääkettä kuin Jägermeister-snapsiakin. Jälkimmäinen oli saksalaisisännän ehdotus. Ihmeteltyäni yhden sijaan kahta täyttä snapsilasia, hän totesi, ettei Jekkua sovi juoda yksin, ja tarttui toiseen lasiin, Niinpä kippis, kilautus ja yrttiviina polttelemaan kurkkua.

Kavereita:

Luksusbungalowin liskopariskunta.

Munia?!?!

Isukki.

Ujo pentu, joka pelkäsi isukkiaan.

Majapaikan mammalla oli 7 muutamien päivien ikäistä pentua.

Mama sai aamuisin juusto-omeletin jämämme. Muutoin hänelle näkyi olevan tarjolla lähinnä riisiä ja kasviksia.

Pikkiriikkisiä kamuja ja heidän pyörittelemiään palloja oli ranta täysi. 

Naapuruston leikkisä kolmikko.

Hiekkakärpästen kuhinaa basaareissa

Pääkaupunki Phnom Penhin ohjelmistoon kuului myös iso kasa marketteja ja kunkun palatsi. Kunkku oli kotona ja odotti arvovieraita, jonka vuoksi osa temppelialueesta oli suljettu. Jehun paikalla olosta ilmoitti salossa liehuva lippu. Temppelialueella pääsimme näkemään 5000:sta hopeatiilestä tehdyn lattian, 90 -kiloisen 9584 timantilla koristellun buddhapatsaan ja erilaisia kuninkaalle tarpeellisia värkkejä, kuten upeita astiastoja, kantotuoleja ja norsun selkään laitettavia istuimia. Iltaisin paikalliset kerääntyivät palatsin ulkopuolella olevaan puistoon pelaamaan pelejä ja piknikille.

Markettiparatiisissa rahat alkoivat poltella taskuissa sen verran, että lähdimme kiertämään isoimmat ja houkuttelevimmat marketit keskustan lähettyviltä. Kävimme Russian marketissa ja Central marketissa toteamassa, että kaikki marketit ovat pullollaan keskenään identtisiä vaatteita ja matkamuistoja, lukuunottamatta muutamia yksittäisiä löytöjä. Markettien käytävät ovat ahtaita ja pystyimme hädin tuskin liikkumaan vetämättä pöydillä olevia tavaroita mukanamme. Tuotteiden osalta poikkeuksen teki paikallismarketti, jossa oli tarjolla tarantelloja välipalaksi. Ostossaalis jäi tosin sielläkin ihan olemattomaksi.

Arvovieraita kuninkaan palatsilla

Tehokasta kaupankäyntiä

Central market

Välipalatarantellat